Menneet tapahtumat
Takaisin etusivulle
Pää edellä -ensi-ilta lähestyy - varmista paikkasi kevään teatterispektaakkeliin!
Teatteri Siperian kevään Pää edellä -esityksiin Pyynikin uimahallissa voi ostaa lippuja netistä osoitteesta www.piletti.fi sekä lippuja voi varata Teatteri Siperian kautta:
Osta lippu
Varaa paikka
Uimahalliin valmistuu myös nuorten maailmaa käsittelevä taidenäyttely
Näyttely rakentuu hallin pukuhuone-, suihku- ja saunatiloihin sekä Pirkankadun varrella oleviin liikehuoneistoihin. Näyttelyssä kohtaavat ammattitaiteilijoiden, kuvataideopiskelijoiden sekä harrastajien teokset. Näyttelyä koordinoi kuvataiteilija Elina Ruohonen.
Tiedote
Tutustu esitykseen ja taidenäyttelyyn Pää edellä -sivuilla
Teatteri Siperian ja TTT:n yhteistuotantoa Valitut esitetään osana Kellariteatterin ohjelmistoa syksyn ajan
Teatteri Siperia ja Tampereen Työväen Teatteri tuottavat yhteistyössä Emilia Pöyhösen käsikirjoittaman esityksen Valitut. Saana Lavasteen ohjaama esitys on triptyykki, joka rakentuu kolmesta pienoisnäytelmästä. Yhden illan aikana kuullaan kolme tarinaa ja nähdään kolme tyylilajia: kohotettua melodraamaa, räväkkää karnevalismia ja omaleimaista nykyteatteria.
Valituissa nähdään sekä Siperian että TTT:n näyttelijöitä.
Kantaesitys oli tiistaina 1.9.2009 klo 19 TTT:n Kellariteatterissa
Viimeiset esitykset: to 3.12. klo 19 ja la 5.12. klo 13
Lue lisää esityksestä ja katso esitysajat
Osta lippu
Siperia opettaa jälleen
Teatteri Siperia tarjoaa uutena koulutuksena yläasteille suunnattua itseilmaisuun ja -tuntemukseen keskittyvää työpajaa. Lisäksi tarjolla on edelleen monipuolista ilmaisu-, äänenkäyttö- ja näyttelijäntyön opetusta.
Siperia opettaa -kurssit on suunnattu kaikille teatterista ja ilmaisusta kiinnostuneille!
Lue lisää kursseista ja tutustu kouluttajiin
Anna palautetta netissä - voita vapaaliput esitykseen!
Teatteri Siperian palaute/tiedustelulomake on nyt käytettävissä. Lomake löytyy teatteri-linkin alta. Lomakkeella voit lähettää siperialaisille palautetta esityksistä, toiminnasta tai mistä tahansa. Lomakkeen kautta voit myös lähettää tiedusteluja siperialaisille.
Siperia pyrkii jatkuvasti kehittämään toimintaansa, joten katsojien antama palaute on hyvin tärkeää. Palautetta antaneiden kesken arvomme kausittain vapaalippuja siperian esityksiin. Voittajille ilmoitamme henkilökohtaisesti.
Lomakkeeseen tästä
Teatteri Siperia mukana Kulttuuritorilla pääkirjasto Metsossa 12.9.2009
Toista kertaa järjestettävä Kulttuuritori -tapahtuma kokoaa taas paikalliset kulttuurialan toimijat esittäytymään pääkirjasto Metsoon lauantaina 12.9. klo 10-15. Tilaisuuden ohjelmassa on mm. ote Siperian syksyn ensi-illasta Valitut.
Kulttuuritorin ohjelma ja osallistujat
Valitut-esityksen tekijöiden haastattelu YLEn Radio 1:ssä torstaina 10.9.
YLEn Radio 1:sen Kultakuume-kulttuuriohjelmassa kuultiin torstaina 10.9. klo 15.15 ohjaaja Saana Lavasteen ja käsikirjoittaja Emilia Pöyhösen haastattelu.
Lue kulttuuriuutinen
Kuuntele haastattelu
Teatteri Siperia järjestää elokuussa seminaarin
Teatteri Siperia järjestää Tampereella 5.8. - 7.8. 2009 Teatterikesän ohessa kolmipäiväisen seminaarin, jossa aiheina ovat näyttelijälähtöinen työtapa ja espanjalainen teatterikirjallisuus. Vetäjinä Mikko Bredenberg ja José Herrero, tulkkaus Marjo Ikonen.
Finlaysonin alueella sijaitsevaan Vesivoima-saliin ovat tervetulleita kuuntelemaan ja osallistumaan teatterin ammattilaiset ja harrastajat.
Seminaari on maksuton, Siperia tarjoaa osallistujille kahvit.
Lisätietoa ja seminaariohjelma
INHIMILLINEN TRILOGIA OLI YLEISÖN SUOSIOSSA
Teatteri Siperia kauden 2008-2009 esityssarja, Inhimillinen trilogia on tältä erää päättynyt. Katsojat löysivät Finlaysonin saleihin ja kaikki esityssarjan näytökset olivat lähes loppuunmyytyjä.
Lisäesitysten mahdollisuutta kartoitetaan, joten jos jäi esitys tai useampi näkemättä ja toivot lisäesityksiä, anna siperialle palautetta.
Kiitos katsojille!
Inhimillinen trilogia: Vaaleanpunaista kohinaa, Ainakin tapahtuu jotain jaLempeä ihminen
Palautelomake
INHIMILLINEN TRILOGIA JATKUU:
LEMPEÄ IHMINEN ENSI-ILLASSA 25.2.2009
Näyttämöllä on sohva, sohvapöytä ja jalkalamppu. Sohvalla istuu kaksi hiirtä. He laulavat. Toinen soittaa kitaraa, toinen melodicaa. Mitä tapahtuu?
Lempeä ihminen on surrealistinen näyttämöessee kahdesta miehestä, jotka muuttuvat hiiriksi. Toinen miehistä on kaksikymmentäkuusi vuotta aiemmin nähnyt hiiren sielun, eikä ole vieläkään toipunut. Toinen miehistä on ryhtynyt runoilijaksi. Molempia yhdistää kysymys: ”Onko tämä normaalia?
Esitykset tekevät Mikko Bredenberg ja Tuomas Timonen.
Tervetuloa kuvittelemaan!
Lempeän ihmisen viimeinen esitys pe 6.3. klo 20 on loppuunvarattu. Kysy peruutuspaikkoja numerosta 050 514 6800.
Lue lisää esityksestä
Lempeän ihmisen esitysajat
TEATTERI SIPERIA MUKANA KULTTUURITORILLA LA 7.2.METSOSSA
Ensimmäinen Kulttuuritori järjestetään lauantaina 7. helmikuuta 2009 klo 11-15 pääkirjasto Metsossa Tampereella. Tapahtuman avaa teatterinjohtaja Riku Suokas.
Tule tutustumaan tamperelaisiin kulttuuriyhteisöihin: paikalla teattereiden, museoiden, festivaalien, musiikin, lastenkulttuurin ja muiden alojen edustajia.
Kulttuuritorin ohjelma
VAALEANPUNAISTA KOHINAA VIERAILEE ESPOON KAUPUNGINTEATTERISSA
Teatteri Siperian Inhimillinen trilogian ensimmäisen osan Vaaleanpunaisen kohinan esitykset Tampereella ovat tältä erää päättyneet. Pyrimme järjestämään lisäesityksiä keväällä 2009. Esitys on kuitenkin mahdollista nähdä vielä neljä kertaa pääkaupunkiseudulla, kun teatteri lähtee vierailulle Espoon Kaupunginteatteriin.
Esitykset Espoon Kaupunginteatterin Louhisalissa:
ke 28.1. klo 19
to 29.1. klo 19
pe 30.1. klo 19
la 31.1. klo 15
Liput www.lippu.fi
Lisää esityksestä
Kiinnostavat ilmiöt kuten elämä tapahtuvat kaaoksen partaalla.
Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu vierailee pääkaupunkiseudulla marraskuussa
Teatteri Siperian esikoisnäytelmä vierailee Espoon Kaupunginteatterissa kolmella esityksellä.
Esitys nähdään Espoon Louhisalissa to 13.11. klo 19, pe 14.11. klo 19 ja la 15.11. klo 15.
Lippuja esityksiin Espoon kaupunginteatterista.
Lue lisää esityksestä
TEATTERI SIPERIA ETSII TILAA TOIMINNALLEEN!
Haussa erilainen harjoitus- ja esitystila - voitko Sinä auttaa?
Lue lisää täältä
Syksyn 2008 ohjelmisto
Teatteri Siperian syksyn ohjelmistossa on luvassa jälleen kantaesityksiä. Näiden esitysten myötä saa alkunsa Inhimillinen trilogia. Esitykset nähdään Finlaysonin alueella, Puuvillasalissa (Finlaysoninkuja 5, TR9a, krs. 2b)
Vaaleanpunaista kohinaa, ensi-ilta pe 3.10.2008 klo 19 (huomaa muuttunut aika!)
Kvanttifysiikkaa, romantiikkaa ja extremeurheilua... Lue lisää esityksestä
Ainakin tapahtuu jotain, ensi-ilta pe 21.11.2008 klo 19
Miehen ja naisen parisuhteen problematiikkaa käsittelevässä esityksessä seurataan miten yhden illan ja yön aikana läpi käytävä konflikti saa absurdit mittasuhteet. Lue lisää esityksestä
Lue syksyn ohjelmistotiedote.
Valitut -lukutilaisuus Tampereen Teatterikesässä
Teatteri Siperian syksyn 2009 ohjelmiston ensimmäisestä esityksestä Valitut kuullaan pätkiä Teatterikesän yhteydessä järjestettävässä lukutilaisuudessa. Tilaisuus järjestetään yhdessä Teksti-yhteisön kanssa. Paikalla on tulevan produktion työryhmää sekä käsikirjoittaja Emilia Pöyhönen.Valitut toteutetaan yhteistyössä Tampereen Työväen Teatterin kanssa. Esitys on ensi-illassa TTT:n Kellariteatterissa syyskuussa 2009 ja sen ohjaa Saana Lavaste.
Lukutilaisuus pe 8.8.2008 klo 12 Finlaysonin Puuvillasalissa
Lisätietoja Teksti-yhteisöstä
Teatteri Siperia mukana järjestämässä Päivä Tamperella 1918 -tapahtumaa

Keväällä 2008 Teatteri Siperia oli mukana järjestämässä Päivä Tampereella 1918 -tapahtumaa. Teatterimme vastaa tapahtuman taiteellisesta suunnittelusta. Tapahtuma järjestetään Tampereen kapinan 90-vuotis muistopäivänä 6.4.2008, silloin historialliselle Finlaysonin alueelle rakennetaan, osin todellisiin tapahtumiin ja osin fiktioon perustuvia pysähtyneitä kohtauksia sodasta. Tapahtuma on katsojille ilmainen.
Lue lisää tapahtumasta.
Lisää kuvia tapahtumasta täältä.
Teatteri Siperian näyttelijöitä Keskustori 1918 -sotapäiväkirjassa
Keskustori.fi -verkkolehti tuotti keväällä 2008 nettidokumentaarin Sotapäiväkirja Keskustori 1918, joka käsittelee Tampereen keskustorin päivittäisiä tapahtumia vuodelta 1918. Teatteri Siperian näyttelijät olivat mukana toteuttamassa teosta.
Tutustu sotapäiväkirjaan täällä. |