Valitut - arvostelut

Takaisin 

Aamulehti 3.9.2009 / Anne Välinoro

KOLMEEN KERTAAN KIRKASTETTUA, KELPAAKO?

Klassikoiksi asti elävillä näytelmillä on yksi yhteinen piirre: niistä voi löytää yhden lauseen, joka kitäyttää aiheen merkityksen. Kirsikkapuistosta, Anna-Liisasta ja Mobile horrorista on helppo puhua, koska kirjoittaja on tehnyt tiivistyksen katsojan puolesta. Emilia Pöyhösen valitut koostuu kolmesta pienoisnäytelmästä. Materiaalia on paljon, kolmelta eri aikakaudelta, useammasta maanosasta ja tyylejä vaihdellen. Tavoitteena on maailmanparantajan profiili, ehkä vähän karikatyyrikin.

Lähetyssaarnaajaperheen idealismi törmää Sansibarin kuumuuteen ja ikiaikaisiin tapoihin. Saman perheen tyttäristä kasvaa lääkäreitä, joiden on pakko panna sydän jäähylle, jotta hommat tulisi hoidettua kotona ja maailmalla.Viimeisessä osassa lapsenlapsi, teiniaktivisti hakee olemassaolon oikeutusta ilmastonmuutoksessa köhivässä maailmassa. Triptyykki on kuvataiteen termi kolmen maalauksen sarjalle. Pöyhösen triptyykki hakee oikeutustaan Saana Lavasteen ohjauksessa.

Pieninä palasina

Valituilla on tärkeä aihe, mutta palasia liikaa. Jännitteisen näytelmän sijaan syntyy hyörintää teeman ympärillä. Alku toimisi kuunnelmana, etäännytettyä replikointia ja äänimaiseman Afrikka-saundeja myöten, mutta lavalla pariskunnan missiolle ei pontta löydy. Kakkososan sydämetön seikkailu herättää mielenkiinnon varsinkin kuvakieltä kohtaan. Maailman nälkäänäkeviä ja kärsiviä esittävät kahvanuket on taidolla ja huumorilla tehty, mutta mihin niitä tarvitaan? Ratkaisu ei aivan aukea, varsinkin, kun näyttelijät unohtavat roikottamaan hahmoja matkassaan ilman sen suurempaa jännitettä. Näinkin vahva visuaalinen lisäke olisi vaatinut oman, ihmisnäyttelijään nähden erilaisen ja vahvaa toiminnallisuutta korostavan osionsa.

Tuukka Huttusen tirehtöörin ja tietoisen tökerön mollamaijan härski revyy sen sijaan käy elinkauppaa asiaan kuuluvalla julmuudella. Siinä päästään asian ytimeen yltiöpäistä markkinahenkeä myöten. En nähnyt lisäarvoa näyttämökannen nostolla simpukaksi. Ehkä se oli se sama simpukka mitä maailmalle päätynyt lääkäritytär kuunteli alkuosassa lapsena, salattu toiveiden maa. Veera Laakson lavastu on muuten pelkistetyn tyylikäs puolikaari sermeineen, joissa lähetysaseman todellisuus aukeaa valokuvista tai varjokuvat ja tämän ajan ihmiset notkeasti vuorottelevat.

Teini puhuu

Jaana Oravisto taistelee poukkoilevassa roolissaan vähän eksyksissä, mitä en ihmettele. Kontaktia kun pitäisi ylläpitää yhtä aikaa ihmisiin, mielikuviin, elimiin ja instrumentteihin. Miina Maasolan Luulosairas on punahehkuisessa epätoivossaan ja paremmanpuoleisessa tuskassaan herkullinen kuin sisäfilee. Sydämetön saa Tommi Kainulaisen hienostuneelta ilveilijältä tehokkaan pumpun - vai kuka sen saakaan? Jos kakkososa jättää tarinan punaisen langan vielä pahasti solmuun, päätösosa palkitsee. Teini aktivistin tietoisuuden palo on niin suuri, että telkkarin ääreen jämähtänyt äiti on suurin syyllinen ja rajauskynälläkin on sanottavaa. Teinitytöstä saisi lavalla helposti naurun aiheen, mutta Tuukka Huttunen ei siihen lankea hameestaan huolimatta. Koululuokan hiillostava ilmapiiri viitataan ratkiriemukkaasti esiin. Arjessa lopulta huumori voittaa julistuksen, niin tässäkin.

* 

FAKTA

MIKÄ: Teatteri Siperian ja TTT:n yhteistyönä syntynyt Valitut nähdään seuraavan kerran 5.9., esityksiä toistaiseksi 29.10. saakka

MIKSI: Valitut on Emilia Pöyhösen lopputyö Teatterikorkeakouluun 

KIITOS: Saija Raskullan harvinaisen vivahteikas ja tarkkaa äänisuunnittelu on yksi esityksen vahvuuksista

YLLÄTYS: Lopun kiitokset on toteutettu nerokkaasti

Arvostelu kuvana