Seuraava ensi-ilta:
Meille jäävät salaisuudet,
ensi-ilta ti 21.9.2010
Esitykset 20.9. - 23.10.2010
Liput 22 / 12 e
TEATTERI SIPERIA
P. 050 514 6800
info(a)teatterisiperia.net
Toimisto ja esitykset: Sorinkatu 16, 33100 Tampere
Lipunmyynti toimistossa, avoinna ti-to klo 12-17
www.teatterisiperia.net
AJANKOHTAISTA
Valitut - arvostelutHämeen Sanomat 4.9.2009 / Katri KekäläinenPIENOISNÄYTELMÄ PARANTAA MAAILMAA PIENOISNÄYTELMÄ PARANTAA MAAILMAA / HÄMEEN SANOMAT, KATRI KEKÄLÄINEN
Teatteri Siperia jatkaa uusimmalla teoksellaan tuotannolleen keskeisen inhimillisyyden teeman luotaamista. Tampereen Työväen Teatterin kanssa yh-
teistyössä tehty Valitut tarkastelee maailmanparantamista kolmen erilaisen pienoisnäytelmän kautta. Yhdistävä tekijä löytyy kolmen eri sukupolven naisista, jotka kukin etsivät omaa tapaansa vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Emilia Pöyhösen kirjoittama ja Saana Lavasteen ohjaama kokonaisuus leikittelee osissaan erilaisilla tyylilajeilla, tosin kaikissa on pohjalla tragikoomi-
nen perusvire.
Ensimmäinen osa, Soturit, aloittaa tarinan 1930-luvun Afrikasta, jossa lähetyssaarnaajapariskunta joutuu kohtaamaan omien vaikutusmahdollisuuk-
siensa rajoitukset. Näytelmän muoto, kaksiääninen kerronta, muuttuu Marika
Heiskasen ja Tommi Kainulaisen kautta elämänmakuiseksi dialogiksi. Heidän yhteistyötään on vaivatonta katsoa ja henkilöiden kohtalo tuntuu aidolta.
Toinen osa, Nainen jolla ei ole sydäntä, on kolmikosta heikoin. Kaksi sisarusta katsoo maailmaa näennäisesti eri nurkkauksista. Toinen on kehitysmaassa uran-
sa tehnyt sankarilääkäri (Jaana Oravisto), toinen (Soili Markkanen) on myynyt sielunsa yksityissektorille. Hoitoa keinolla millä hyvänsä vaativa potilas (Miina Maasola) viettelee hyveellistä sisarta pahuuden teille, mutta lopulta sydän löytyy. Nukketeatteria, naamionäyttelemistä ja ruotsinlaivameininkiä yhdistelevä gro-
teski osio jää kuitenkin hajanaiseksi ja valitettavan pamfletinomaiseksi.
Nuoren naisen puheenvuoro, joka lopettaa teoksen, tuo tarinan nykypäivään. Tuukka Huttusen hienovaraisesti ja turhia ylilyöntejä välttelevästi näyttelemä teinityttö haluaa vaikuttaa maailmaan, aate vain on vielä hukassa. Huttusen monologin kanssa limittyvät helsinkiläisen Tyttöjen talon todellisten teinityttöjen äänet. Lopussa seuraa julistus siitä, mihin ehkä vielä voidaan uskoa.
Herkkä ja kaunis lähestyminen tekee kolmannesta osasta vaikuttavan ja jättää katsojan levolliseen ja lämpimään olotilaan.
Teatteri Siperia jatkaa uusimmalla teoksellaan tuotannolleen keskeisen inhimillisyyden teeman luotaamista. Tampereen Työväen Teatterin kanssa yhteistyössä tehty Valitut tarkastelee maailmanparantamista kolmen erilaisen pienoisnäytelmän kautta. Yhdistävä tekijä löytyy kolmen eri sukupolven naisista, jotka kukin etsivät omaa tapaansa vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Emilia Pöyhösen kirjoittama ja Saana Lavasteen ohjaama kokonaisuus leikittelee osissaan erilaisilla tyylilajeilla, tosin kaikissa on pohjalla tragikoominen perusvire. Ensimmäinen osa, Soturit, aloittaa tarinan 1930-luvun Afrikasta, jossa lähetyssaarnaajapariskunta joutuu kohtaamaan omien vaikutusmahdollisuuksiensa rajoitukset. Näytelmän muoto, kaksiääninen kerronta, muuttuu Marika Heiskasen ja Tommi Kainulaisen kautta elämänmakuiseksi dialogiksi. Heidän yhteistyötään on vaivatonta katsoa ja henkilöiden kohtalo tuntuu aidolta. Toinen osa, Nainen jolla ei ole sydäntä, on kolmikosta heikoin. Kaksi sisarusta katsoo maailmaa näennäisesti eri nurkkauksista. Toinen on kehitysmaassa uransa tehnyt sankarilääkäri (Jaana Oravisto), toinen (Soili Markkanen) on myynyt sielunsa yksityissektorille. Hoitoa keinolla millä hyvänsä vaativa potilas (Miina Maasola) viettelee hyveellistä sisarta pahuuden teille, mutta lopulta sydän löytyy. Nukketeatteria, naamionäyttelemistä ja ruotsinlaivameininkiä yhdistelevä groteski osio jää kuitenkin hajanaiseksi ja valitettavan pamfletinomaiseksi. Nuoren naisen puheenvuoro, joka lopettaa teoksen, tuo tarinan nykypäivään. Tuukka Huttusen hienovaraisesti ja turhia ylilyöntejä välttelevästi näyttelemä teinityttö haluaa vaikuttaa maailmaan, aate vain on vielä hukassa. Huttusen monologin kanssa limittyvät helsinkiläisen Tyttöjen talon todellisten teinityttöjen äänet. Lopussa seuraa julistus siitä, mihin ehkä vielä voidaan uskoa. Herkkä ja kaunis lähestyminen tekee kolmannesta osasta vaikuttavan ja jättää katsojan levolliseen ja lämpimään olotilaan.
|