Pää edellä - esitys ja kulttuurihanke Pyynikin uimahallissa

Ensi-ilta pe 12.2.2010 klo 19 Pyynikin uimahallissa
Ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen
Käsikirjoitus Anna-Elina Lyytikäinen, Antti Mikkola, Tuukka Huttunen, Marika Heiskanen ja Miina Maasola
Näyttelijät Antti Mikkola, Tuukka Huttunen, Marika Heiskanen, Miina Maasola ja Marja Myllylä sekä nuoria Arvottomat-ryhmästä ja Tampereen Yhteiskoulun lukiosta
Valosuunnittelu Eero Auvinen
Äänisuunnittelu ja sävellykset Juha Junttu
Graafinen suunnittelu Anssi Kähärä
Tuottaja Saara Rautavuoma
Teatteri Siperia valmistaa Pyynikin uimahalliin keväällä 2010 nuorten pahoinvointia ja väkivaltaistumista käsittelevän teatteriesityksen. Esitys valmistetaan ryhmälähtöisesti, ilman valmista käsikirjoitusta. 
Esityksen toteuttamisen taustalla ovat kysymykset: Millainen on suomalaisen lapsen ja nuoren maailmankuva? Miten lapset ja nuoret käsittävät ja käsittelevät yliseksualisoituneen kulttuurin ja väkivaltaistuvan viihteen? Onko suomalainen sisu sitä, että vahvin ja paras on se, joka pärjää ilman apua tai joka ei näytä heikkouttaan koskaan kenellekään? Onko Suomi lapsivihamielinen yhteiskunta? Miksi nuori on ihan sekaisin? Asian ympärillä pyörivien aiheiden oikeutusta käsitellä teatterissa ei tarvinne perustella.
Esityksen valmistamista seuraava blogi avataan marraskuun aikana. Lisää tietoa esityksestä julkaistaa käsikirjoituksen edetessä...
Esitysajat julkaistaan ja liput tulevat myyntiin maanantaina 2.11.2009.
Pää edellä –kulttuurihanke
Teatteri Siperia järjestää Pää edellä –teatteriesityksen ympärille keväälle 2010 kulttuurihankkeen, joka pyrkii käsittelemään nuorten pahoinvointia ja väkivaltaistumista monesta eri näkökulmasta. Hankkeen tarkoituksena on herättää keskustelua tärkeästä aiheesta sekä kannustaa nuoria puhumaan ja tuomaan oman näkökulmansa aiheeseen esille. 
Teatteriesityksen lisäksi hanke sisältää yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettuja osa-alueita kuten taidenäyttelyn hallin aula- ja pukuhuonetiloihin sekä keskustelutilaisuuksia. Hankkeessa mukana on alueen oppilaitoksia, yrityksiä sekä muita kulttuuritoimijoita. Yhteistyökumppaneita ovat mm. Tampereen kaupungin Tilakeskus ja kulttuuri- ja nuorisopalvelut, Aamulehti, Tampereen ammattikorkeakoulun Taiteen ja viestinnän oppilaitos sekä Tampereen Yhteiskoulun lukio. 
Hankkeen tapahtumapaikkana on remonttia odottava Pyynikin uimahalli Tampereen keskustassa.
Lisää hankkeesta www.paaedella.net

Teatteri Siperia valmistaa  nuorten pahoinvointia ja väkivaltaistumista käsittelevän teatteriesityksen ja kokoaa esityksen ympärille koko kevään kestävän kulttuurihankkeen, joka sisältää taidenäyttelyn, keskustelutilaisuuksia ja koulutusta. Hankkeen tapahtumapaikkana ja esityksen näyttämönä toimii remonttia odottava Pyynikin uimahallin Tampereen keskustassa.


PÄÄ EDELLÄ - komedia nuorison näkökulmasta

42.jpg

Kantaesitys pe 12.2.2010 klo 19 Pyynikin uimahallissa

Käsikirjoitus Anna-Elina Lyytikäinen, Antti Mikkola, Tuukka Huttunen, Marika Heiskanen ja Miina Maasola  /  Ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen  /  Ohjaajan assistentti Antti Kilpijärvi  /  Valosuunnittelu Eero Auvinen   /  Valosuunnittelijan assistentti Ville Finnilä  /  Äänisuunnittelu ja sävellykset Juha Junttu  /  Ääniajo ja miksaus Esa Liukkonen  /  Graafinen suunnittelu Anssi Kähärä  /  Tuottaja Saara Rautavuoma  /  Tuottajan assistentti Kristiina Jaako   

Rooleissa: Antti Mikkola, Tuukka Huttunen, Marika Heiskanen, Miina Maasola ja Marja Myllylä sekä Teatteri Arvottomista Tanja Järvinen ja Antti Väre. Lisäksi mukana 60 nuorta Tampereen Yhteiskoulun lukiosta.

Teatteri Siperian komedia Pää edellä valloittaa Pyynikin uimahallin helmikuun puolivälissä. Yleisölle tarjoillaan työryhmän käsikirjoittama ja Anna-Elina Lyytikäisen ohjaama teatterispektaakkeli, jossa toisistaan mittaa ottavat Siperian näyttelijät, uima-altaallinen nuorisoa ja nelihenkinen livebändi.
Pää edellä irvailee suoritusyhteiskunnalle, kilpailukeskeisyydelle ja väkivaltaviihteelle, kyseenalaistaa aikamme esikuvat, kasvatusmenetelmät ja kiusaa koulukiusaajia. Pää edellä sukeltaa sukupolvien väliseen alati syvenevään kuiluun, kahlaa teinien tunnemaailman syövereissä ja kroolaa keskellä kasvamisen kauheutta. Luvassa on pistävää huumoria, vaivaannuttavia hetkiä, reilusti musiikkia, kyseenalaisia suorituksia  ja suomalaiskansallista tekemisen meininkiä. Esityksen jälkeen edes Tommi Läntinen ei ole enää entisensä!

Blogi 


Pää edellä –taidenäyttely 12.2. - 17.4.2010

Pyynikin uimahalli taipuu nuorten maailmaa käsittelevän taiteen näyttämöksi. Remonttia odottava uimahalli tapahtumapaikkana on innoittanut useita taiteilijoita tekemään teoksensa suoraan tilaan. Installaatiot, valokuvat, videot, maalaukset ja veistokset esittävät kysymyksiä ja tulkintoja kasvamisesta, pettymyksistä ja unelmista. Näyttely on koottu uimahallin aulaan, pukuhuoneisiin, saunoihin sekä Pirkankadun puoleisiin liikehuoneistojen ikkunoihin. 

Lue lisää taidenäyttelystä (siirtyy Pää edellä -sivuille)

Hankkeen tapahtumapaikkana on remonttia odottava Pyynikin uimahalli Tampereen keskustassa (Kortelahdenkatu 26, 33230 Tampere).

Taidenäyttely on avoinna ke-pe klo 13-17 ja 2h ennen Pää edellä -esityksiä.


TEATTERI SIPERIAN PÄÄ EDELLÄ SAI NUORET JA AMMATTILAISET YHTEEN - JA KATSOMOT TÄYTEEN 

Uimahallin ovi kävi tiuhaan Teatteri Siperian Pää edellä –hankkeen avattua remonttia odottavan hallin taas yleisölle. Pitkään suljettuna pysynyt tila itsessään kiinnosti laajalti kaupunkilaisia, pyrkipä moni jo uimaankin. Kaupunkilaisille tärkeän uimahallin muuttuminen kulttuuritilaksi herätti paljon keskustelua sekä ennen hanketta että sen aikana. Monet kävijät innostuivatkin kertomaan omista uimahallikäynneistään tai uimahalliakin edeltävistä alueeseen liittyvistä muistoista. Erityistä kiitosta sai uimahallin uusi elämä kulttuurikäytössä.

64.jpg

Kahden kuukauden aikana yhteensä 4 500 katsojaa kävi nauttimassa nuorten tekemisen riemusta, joka jäänee kaikumaan uimahallin allasosastolle vielä pitkäksi aikaa. Teatteri Siperian kymmenes kantaesitys toi kilpakatsomoon tavoitteiden mukaisesti monenkirjavan yleisön koululaisista eläkeläisiin. Ylistävien katsojapalautteiden perusteella esitys osui tavoitteeseensa ja hallissa myös viihdyttiin. 

Kuvataiteilija Elina Ruohosen koordinoiman taidenäyttelyn aiheena oli nuorten maailma. Palautetta yksittäisistä töistä ja varsinkin koko näyttelystä tuli jatkuvasti. Monet ihastelivat näyttelyn kokonaiskuvaa: tilojen oivaltavaa käyttöä ja töiden osuvuutta. Näyttelyyn kävi teatteriyleisön lisäksi tutustumassa yli 400 kävijää. 

Pää edellä -hankkeen päätyttyä Teatteri Siperia väistyy Pyynikillä alkavan uimahalliremontin tieltä uusiin tiloihin.

Esityksen katsojapalautetta:

"...Aihe on sinänsä vakava, mutta propsit siitä, että esitys oli myös hulvaton ja sai nauraa vesi silmissä.  Loistavaa; kerrassaan loistavaa. Eihän tässä oikein muuta osaa sanoa."

"...Odotin paljon, mutta enemmän sain. Aivan uskomaton tykitys. Kun kotona asuu äiti, mummu ja opettaja. Sekä omat lapsenlapset varttumassa nuoriksi. Niin sainhan todella paljon ajateltavaa. Hienoa, mahtavaa, upeeta, hauskaa, liikuttavaa..."

"...Oli hienoa nähdä ammattilaisten kanssa näyttämöllä niin mahtava määrä asialle omistautuneita energisiä nuoria..."